Tietoa meistä

asiantuntijuutta ja vankkaa kokemusta, yhteistyön tärkeyttä painottaen

työhistoriaa

projekteja

Prekon Oy on yhden henkilön asiantuntijapalveluyritys. Yrityksen toimitusjohtajana toimii Harri Sivonen.  
 
Harrilla on 20 vuoden kokemus ja vahva osaaminen väylähankkeiden suunnittelusta ja suunnittelunjohtamisesta sekä yhteistoiminnallisista hankemalleista. Eri hankemallit ovat tuttuja aina perinteisistä rakennussuunnitteluhankkeista, allianssiin ja elinkaarihankkeisiin. 
 
Vahvimmillaan Harrin osaaminen on hallinnollisten suunnitelmien ja rakennussuunnittelun läpiviennistä. Hän on saanut työuran aikana kokemusta monipuolisista hankkeista, niin kooltaan kuin liikemuodoltaan (tie-, katu-, rata) – hänellä on laaja-alainen asiantuntemus kaikentyyppisistä hankkeista. Viime vuosina Harrin mielenkiinto on suuntautunut erityisesti suunnitteluhankkeiden johtamisen kehittämiseen (aikataulujen hallinta, tiimin toiminta, osapuolten vastuiden kirkastaminen) ja menestyvän projektin edellytysten määrittämiseen. 

Harri on nelikymppinen espoolaistunut joensuulainen. Perheeseen kuuluvat vaimo ja kolme lasta, joiden kanssa touhua riittää arjessa. Työn ja perheen lisäksi hän viettää aikaansa kestävyysurheilun parissa, kesäisin harrastaen triathlonia ja talvisin hiihtäen. 

Mennään ennakoiden eteenpäin!

missiomme

Tuloksekkaita ja laadukkaita hankkeita positiivisella ja sujuvalla projektinhallinnalla. 

visiomme

Visiomme on olla tulevina vuosina haluttu kumppani infrahankkeissa kaikkien alan osapuolten kanssa.

arvomme

Luottamus
Joustavuus
Asiakkaan kuunteleminen

Jatkuva kehitys
Hankkeen parhaaksi